perjantai 9. joulukuuta 2016

Alaman vuosi 2016 (ja vähän kalastajankin)

Tammikuusta-huhtikuulle paatti oli tukevasti telakoituna ja komeasti kapaloituna. Jään päältä verkkokalastusta tammikuun puolivälistä huhtikuulle. Ihan en päässyt tavoitteeseen talvikalastuksessa ja voi sanoa, että ainoastaan jäätalven lyyhyyden vuoksi. Jäät lähtivät huhtikuun lopulla.


Olin saanut sellaista vinkkiä ym osviittaa, että pannuahven on kysytty ja kovahintainen tuote. Jätin ison paatin siksi laskematta ja pyysin ahvenia katiskalla toukokuun alussa. Arvioisin, että tästä kokeilusta ei jäänyt paljoa muuta käteen, kuin muutama blogimerkintä typeryyden muistomerkiksi. Voisihan sitä perunakoneen suomustukseen hommata, mutta versus kuhanverkottelu silloin kun se on näpeimmillään, niin pannuahvenbisnes on --- siis ei ole bisnes. Siitä voisi saada sesonkirahan, mutta se vaatisi hyvät tilat, koneet ja perkuuseen provikka/kilopalkkaisen työntekijän.


No siinä oli samanaikaisesti ison veneen huolto- ja korjaushommia, mitkä jatkui ahvenen kudun loputtua, sekä viikon kesäloma ennen veneen laskua, mikä tapahtuikin vasta heinäkuulla. Ehdottomasti olisi kannattanut pudottaa paatti järveen heti jäiden lähdettyä. Kuhia saa hetken aikaisin keväällä ihan hyvin ja kuhat kun alkaa hajaantua, niin sekakalaa voi pyytää ainakin lähestulkoon kannattavasti hetken viileän veden ajan jo ennestään risoilla verkoilla.


Heinäkuussa lähdin sitten tosimielellä kokeilemaan siian kesäpyyntiä, mistä oli välttäviä viitteitä jo edellisvuodelta. Siikoja tuli toki lukumääräisesti suhteellisen mojovasti, mutta kun keskipaino on 300 grammaa, niin pelkästään verkoilla mihinkään kovin kummoisiin tuloihin on hankala yltää. Silti olen tyytyväinen 30 päivän siianpyyntiin eli si(i)kailuun: vene oli oikeasti tuottavassa toiminnassa ja lopulta viivan allekin jäi jotakin. Tuskin olisin verkottelua malttanut edes lopettaa, mutta päällekkäiseksi työksi alkanut rapukausi rupesi syömään siihen malliin resurssia, että kalastaja parin tunnin yöunien kanssa alkoi muistuttaa zombia...


Elo- ja syyskuu menivät kokonaan rapujen kanssa touhutessa. Alama ankkurissa. Kannattava sesonki ja kannattavammaksi muuttuu, kun Pohjois-Päijänteen täplärapukanta vahvistuu pyyntitiheäksi. Arvioin, että tämä tapahtuu viiden vuoden sisällä: kanta on vahvassa kasvussa, vaikka istutusvaiheessa tehtiin sellainen kauniisti ilmaistuna kategorinen virhe, että istukkaiksi ostettiin erään ammattikalastajan raakkirapuja, joita rutto ja kaikki mahdolliset hylkäävät seikat vaivasivat jo valmiiksi. Pieniä paikallisia esiintymiä lukuunottamatta pohjoinen Päijänne oli kuitenkin täpläravuista ja rutosta vapaa. Jokirapujakin oli pieninä esiintyminä ainakin Rutalahdella ja eteläisellä Ristinselällä useammassa paikassa, joten puhtaiden täplärapujen istuttaminen olisi ollut varmasti järkevämpää.

Tapellaanko?! Kuka pölkkypää antoi näin vihaisille tappelupukareille nimen Pasifisti?!

Lokakuun Alama vietti edelleen ankkurissa kelluessa. Alkukuusta meni vielä vähän rapuja, tehtiin viikon isku soutuveneellä erääseen kuhajärveen ja viikon loma maistui rapurallin jälkeen ihan hyvältä. Lokakuun lopussa olisi jo varmasti voinut lämmitellä Päitsillä kuhaverkotuksia vuoropäivinä, mutta kuhia nyhdettiin suht tyydyttävällä tahdilla muualta.


Marraskuulta pudotin sitten kuhaverkkoa Ristinselälle ja kylmien kelien rampauttamaa pyyntiä kesti kuun loppuun. Vene tuottavassa toiminnassa, saaliit ok, pyyntiponnistus heikko, potentiaali hyvä.

Nyt on joulukuu ja muutama tupla vähän pohjoisempana toisessa järvessä pyynnissä. Ristinselkä saattaa jäätyä viikolopulla/ensi viikon aikana.

Summa summarum: isolla paatilla saa aikaiseksi kolme kalastusta: lyhyt kevät, kesän siika ja syksyn kuha. Voisi kai tuolla rapumertojakin kokea, jolloin siiat ja ravut voisi käydä nostamassa aina kerralla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti