lauantai 21. heinäkuuta 2018

Kuhan ja taimenenpoikasten joukkotuho

No niin.

Pahinta tuhoa kuha- ja taimenkannassa eivät aiheuta ammattikalastajat eivätkä uistelijat, vaan vastuuttomat kotitarvekalastajat.

Kaikenmaailman huru-ukot ja "kuningaskalastajat" liottavat tahallaan 40mm verkkoja siten, että ahvenen- tai siianpyynnin verukkeella tai ihan muuten vaan tappavat valtavia määriä alamittaisia kuhia (lue: poikasia). Samalla tyylillä häviää 30-40 cm taimenet syksyllä.

Moisessa toiminnassa ei ole tolkun häivää. Sitten sama porukka selittää itku kurkussa, että ammattikalastajat ovat tyhjentäneet järven, kun eivät saa 55-millisillä verkoilla kuhia. Siellä ne tumpit luiruaa omassa mahassa.

Kerran ei muuten ymmärrystä ole tarpeeksi, tulisi kalastusalueen säätää avovesikaudelle alle 54 mm verkkojen käyttökielto alle 12 metrin vedessä.

tiistai 17. heinäkuuta 2018

Keittäminen

Perunat keitetään siten, että laitetaan kattilaan hyppysellinen (reilusti>hyppysellinen>pikkiriikkisen) merisuolaa ja mukulat perään. Ravuille on olemassa erillinen keitto-ohje.

Moottoriteknillisessä katsantokannassa keittäminen on kyseessä silloin, kun moottori pääsee ylikuumenemaan ja useimmiten kiehuva tai höyrystyvä jäähdytinneste lentää pihalle paisuntasäiliöstä tai muualta.

Alaman ikimalmi Valmet-moottori on keittänyt minulla ollessa useamman kerran. Niin se taas kerran pääsi tekemään. Tällä kertaa kelluin tyhjäkäynnillä ja vapaalla rupsutellen keskellä selkää ja pyörittelin verkon päässä ollutta sotkua selväksi. Jostain syystä (ilmeisesti kannessa on pieni vuoto nestekanavaan ja silloin tällöin pääsee syntymään ilmatasku) moottori keitti. Paisuntasäiliön korkki posahti pois nesteiden seuratessa ja ylävesiletkun ilmareiästä tuli avatessa melkoisella paineella 120-asteista vesihöyryä.

Sammutin tietenkin välittömästi moottorin. Ryhdyin ankarasti touhuamaan vettä järjestelmään ja sainkin kaadettua aikani taisteltuani tulikuumaan moottoriin vedet sisälle. Starttaaminen oli nihkeää, moottori ei käynyt enää tyhjäkäyntiä ja tehot olivat hukassa. Moottori myös sammui heti, kun aloin manöveeraamaan ankkuriin.

Olin varma, että moottorin taru on nyt lopussa ja syksyksi suunnittelemani merkittävä vielä salainen operaatio vaakalaudalla. Ravustuskin isolla veneellä jäisi väliin...

Seuraavana päivänä nostin tyhjäkäyntiä karvan verran. Käyttelin konetta tyhjänä aikani ja ällistelin, että nesteet ja öljyt ovat edelleen moottorin sisällä. Kuului pieni yskäisy, jonka jälkeen kone oli tuntumaltaan entisellään.

Ihmeellistä.

P.s. Jos minulla olisi trooli, kokeilisin, mitä kaloja nuo ovat.






keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Tulos tai ulos eli miten menee

Jaahas,

kalustopuutteista huolimatta käynnissä on ankara väsytystaistelu Alama vs. siika. Olen käytellyt vähän vähempää verkkomäärää, mutta kompensoinut sitä käymällä kalassa joka päivä. Sama tahti jatkuu ainakin kuun loppuun.

Alussa tuli ihan hyvin, sitten oli hieman ongelmia löytää balanssia pienten kuhien kanssa ja nyt siiat vähän tuntuvat kadonneen kelin muutoksen jälkimainingeissa. Odotan, että alkavat kohta löytymään paremmin syvältä, kun tyyni ja helle kerrostaa veden toden teolla.

Muutama huomio verrattuna pariin edelliseen siianpyyntimaratoniin:

  • Siiat ovat isompia
  • Siikoja on enemmän







keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Kellosepäntyötä

Eräs kolleega luonnehti joskus siian kesäkalastusta kellosepäntyöksi. Tarkkaa on.

Vähän on kalustossa tällä hetkellä puutteita ja näyttää siltä, että en rupea tällaiseen pieneen välisesonkiin nyt panostamaan verkkohankinnoilla.

Aloittaessa hellekelillä siikoja tuli hyvin, mutta kovat tuulet sekoittivat vedet ja hienostuneen kerrostuneisuuden - ja märkä rätti lätsähti tuttuun tapaan kalastajan naamalle juuri, kun Euronkuvat alkoivat vilistä silmissä.

Nyt säätyyppi muuttui tyystin, kun Idästä nousi kylmää, sadetta ja harmaata. Siiatkin vähän hävisivät ja samalla kuhanpoikaset alkoivat enemmän kiusaamaan. Monttupyynti on kuitenkin parhaimmillaan todella "puhdasta" kalastusta, sivusaaliina ei juuri tule kuin pieniä matikoita.


maanantai 25. kesäkuuta 2018

Siianpyyntiin

Nonniin,

paatti on öljyjen- ja suodattimienvaihdon jälkeen pylläytetty järveen. Kokeillaan nyt hinkata vähän siikoja ylös ennen rapukautta ja jos sopivalla verkkomäärällä päästään edes välttäviin tuloksiin, niin vaikkapa rapukauden aikanakin.


Kevät meni todella pienimuotoisten kalastusten merkeissä. Ensin vähän kuhia verkoilla heti jäidenlähdön jälkeen, sitten siimalla haukia ja mahtava monumentaalinen loppufiasko pannuahventen perkuun parissa. Ei ole järkevää touhua taloudellisessa mielessä näillä leveysasteilla. Pientä tulovirtaa saa aikaiseksi (firmalle, ei paljoa moisista palkkaa maksella), mutta melkoista nanoyrittämistä se on.


Jos saisi siikoja tonnin, niin pääsisi jo palkoille. Luulen, että joudun tyytymään viidesosaan, kymmenesosa on jo absoluuttisesti liian vähän.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Uutta todistusaineistoa ihmiskunnan tyhmenemisestä

No niin,

viime aikoina on havahduttu siihen, että ihmisten älykkyys on laskussa eli toisinsanoen typeryys lisääntymään päin. Tämä näkyy nykyään monissa ns. pienissä asioissa, mutta näissä kalahommissa touhutessa huomasin merkittävän ja tähänkin vakaasti liittyvän asian.

Nimittäin kaupallisen kalastuksen pääsaaliskalasta silakasta valtaosa päätyy rehuksi, koska ihmiset eivät enää osta silakkaa. Miten tämä on mahdollista, kun toisaalta joka tuutista toitotetaan, että kala ekologisena ja terveellisenä lähiruokana menee kuin kuumille kiville ja tuotetta ei saada markkinoille riittävästi?

Suomalaiset ovat laiskistuneet, he eivät viitsi perata kalaa. Siinä yksi syy. Saarioisten kestoherkku pakastepitsa solahtaa massun pohjalle kätevästi kylmänä. Tai pitää olla lentorahtina tänne tuotuja avokadoja, että saa sopivaa tahnaa asetelmaan, josta voi postata kuvan Instagramiin.

Toinen syy on siinä, että monen mielestä ekologisempaa on syödä lentokoneella tänne tuotuja heinäsirkkoja, kuin omista vesistä pyydettyä kalaa. On keksittävä uusia "protskujen" lähteitä, vaikka entisetkin menevät käytännössä hukkaan.

Tällaista se on, kun omaa napaa rassaillaan siellä punavuorelaisessa betonibunkkerissa sen verran avarassa mittakaavassa, että ei enää hahmoteta edes omaa sukupuolta.

P.s. Kala on erinomainen aivoille tärkeän fosforin lähde. Omat aivoni ovat saaneet talven mittaan niin runsaasti fosforia, että ne loistavat pimeässä.


sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Kausi on paketissa eli The End

No niin talvisesonki on nyt ohi. Kun laitoin kuvan aloittaessa ensimmäisen reiän ensimmäisen verkon ensimmäisistä kaloista, niin tässä viimeisen reiän viimeisen verkon kalat:


Ensimmäisen ja viimeisen reiän väliin kertyi aika monta reikää. Oli tyhjiä, huonoja, kohtuullisia, ok ja joitakin hyviäkin. Jokunen kala tuli talven mittaa nostettua, pääosin kuhia, niinkuin pitääkin.

Viime talvi oli parempi saaliiden puolesta, tämä talvi säiden ja jäiden.

Nyt kalastaja lähtee lumikenkäilemään ja hiihtämään. The End.